lauantai 24. syyskuuta 2011

Ruokailutilasta











Olohuoneen yhteydessä oleva ruokailutila on saanut verhotangot ja verhot.
Pöydän ympärille löysin pellavahupulliset tuolit, jotka ovat kodikkaammat kuin pelkät puutuolit.
 Isompi vitriini olisi hakusessa tämän Ib Laursenin vitriinin tilalle, joka etsii uutta kotia.
Posted by Picasa

tiistai 31. toukokuuta 2011

Betonitöitä






Kävin Taitoshopin kurssilla ja tällaisia tuotoksia sain aikaiseksi. Raaka-aineina on ohutsaumalaasti S06 ja vesi. Näihin metallisiin vuokiin ruiskutin silikonisprayta ja todella hyvin irtosivat kuivuttuaan.


maanantai 30. toukokuuta 2011

Kasvimaani laatikoissa



Tämä meidän piha on vielä niin lohduton tanner, mutta kasvimaa oli kuitenkin saatava.

Sahalaudasta nikkaroin kolme kasvilavaa, joista kaksi otin käyttöön. Hiukan kiviä nurkkiin jotta sain ne vaateriin, sanomalehteä alle ja multaa päälle.

Siemeniä löytyi kaapista. Multaan asti päätyivät porkkanat, paria salaattia, kehäkukkaa ja jonkinlaista sipulia. Taimena ostin ruohosipulin. Huomasin päivänä eräänä, että tilli taitaa vallan olla unohtunut.

Ensimmäisen ja uudemman kuvan välillä on reilut pari viikkoa aikaa eli pian on ainakin salaattia pöydässä.

lauantai 28. toukokuuta 2011

Makuuhuoneesta




Makuuhuoneessa seesteinen tunnelma jatkuu. Tapettina on KodinTerrasta oleva kanadalainen vinyylitapetti, johon ihastuin jo ennenkuin seinäkään taisi olla pystyssä. Onneksi sitä löytyi lisää vielä tapetointivaiheessa, koska menekki olikin isompi kuin olin ajatellut. Sängynpäätyseinällähän on korkeutta melkein 4 metriä.

Yöpöytinä rapistuneessa maalissa olevat tuolit ja vanha vaatekaappi toimii säilytystilana.

lauantai 23. huhtikuuta 2011

Eteinen





Eteisessä on niin ihanan rauhallinen tunnelma.
 Kranssin tein joulukukkasidontakurssilla ylijäämämateriaaleista ja hyvin on rapisematta kestänyt seinällä.
Vanhan ikkunan mieheni purki, vaihtoi lasit, laittoi uudet listat ja maalasi.

perjantai 22. huhtikuuta 2011

Hyvää pääsiäistä!

Pihalle olen istutellut orvokkeja ja narsisseja ruukkuihin.
 Ostin myös pelargonian pistokkaita, vaaleanpunaisia "Indgrid Bergman".


Posted by Picasa

maanantai 24. tammikuuta 2011

Terassinrakennussää?



Viime kesänä taloon rakennettiin patio takaterassin jatkeeksi. Tässä kuussa ahkerat kirvesmiehet rakensivat siihen kaiteet ja talon päätyyn arkikulun kohdalle pienen katoksen. Rakentaminen jatkui ekassa kuvassa näkyvään etuterassiin. Kyllä keväämmällä kelpaa kun on ulkotilojakin. Pihahan meillä on aivan tekemättä eli siksikin kiva, että on jotain oleilutilaa.

Alimmassa kuvassa ennen joulua tekemäni kranssi. Hyvänä ovat liekot pysyneet säässä kuin säässä.

lauantai 22. tammikuuta 2011

Kevään väri




Näistä kuvista välittyy väri, joka on nyt hiipinyt meille. Vuoden ensimmäiset tulppaanit ostin ja pahasti taas petyin. Jostain lehdestä luin, että varsia ei kannata veitsellä leikata hyvän imupinnan saamiseksi vaan vastoin kaikkia ohjeita leikata saksilla varren kasvun estämiseksi. Näin tein, varret venähtivät, mutta myös kukat kellastuivat kolmessa päivässä :(

Ostinpa siis muutaman valekukkasen meille, joita myös silkkikukiksi kutsutaan. Tätä lajia edustavat orkidea ja tulppaanit. Ihan aito ja oikea on tuo tulilatva. Niitä saa nykyään ihanissa väreissä ja kerrottu versio on todella kaunis.

Alimmassa kuvassa löytöni kylän omasta antiikkikaupasta. Jalat ja väri saivat minut puolelleen. Kansi on tehty jälkikäteen ja on hivenen punainen minun makuuni. Saapi nähdä saako se käsittelyä osakseen.

sunnuntai 9. tammikuuta 2011

Keittiö




Tässäpä kuvia kyökistä. Mitat ovat noin 5 x 5 metriä.
 Ovi johtaa kodinhoitohuoneeseen/arkieteiseen ja keittiö avautuu olohuoneeseen. Iso ikkuna avautuu etelään etupihalle ja pienemmästä ikkunasta näkee kodinhoitohuoneen sisäänkäynnille päin. Tämän ikkunan lisääminen oli mielestäni parhaita oivalluksia suunnittelun aikana.

Kaapit on hankittu Carlo Casagrandelta, 4-senttinen laminaattitaso on Hahlen antiikkipuu, vetimet Habon, altaat Ikeasta, hanat Oraksen, kodinkoneet Upon ja liesikupu teetetty paikallisella pajalla.

Olen todella tyytyväinen keittiöön. Laatikostot ovat kätevät ja kaksi vesipistettä tuo vapautta työskentelyyn.




lauantai 1. tammikuuta 2011

Muutettu on (6 kk sitten...)


Olkoon minun uudenvuodenlupaukseni blogin päivittäminen!
Kuvassa kaikki oleellinen jo saatu muutettua: tv, patja ja lelut :)
Hieman jotain tapahtunut tämän jälkeen, mutta siitä sitten jatkossa lisää.
HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2011!