maanantai 30. toukokuuta 2011

Kasvimaani laatikoissa



Tämä meidän piha on vielä niin lohduton tanner, mutta kasvimaa oli kuitenkin saatava.

Sahalaudasta nikkaroin kolme kasvilavaa, joista kaksi otin käyttöön. Hiukan kiviä nurkkiin jotta sain ne vaateriin, sanomalehteä alle ja multaa päälle.

Siemeniä löytyi kaapista. Multaan asti päätyivät porkkanat, paria salaattia, kehäkukkaa ja jonkinlaista sipulia. Taimena ostin ruohosipulin. Huomasin päivänä eräänä, että tilli taitaa vallan olla unohtunut.

Ensimmäisen ja uudemman kuvan välillä on reilut pari viikkoa aikaa eli pian on ainakin salaattia pöydässä.

Ei kommentteja: